Raportti Edustus

AC Oulu joutui tyytymään Raatin stadionilla lauantaisessa helteessä pelatussa ottelussa yhteen pisteeseen joensuulaista Jippoa vastaan. Ottelu päättyi ensimmäisen puoliajan maaleilla lopputulokseen 1 – 1.

LISÄÄ OTTELUSTA:
Tasapeli tyydytti vain vierasleiriä
VIDEOKOOSTE ottelusta

Ottelusta kurinalaisesti puolustavaa Jippoa vastaan muodostui lopulta juuri niin vaikea kuin etukäteisskenaarioissa osattiin pelätä. AC Oulu hallitsi pallollista peliä tuttuun tapaan selkeästi ja muun muassa kulmapotkutilasto kirjattiin isännille 10-3-lukemin, mutta ratkaisevissa paikoissa viimeisellä kolmanneksella tarvittavia onnistumisia ei saatu aikaan.

Jipolle tasapelit ovat tuttua puuhaa, sillä joukkueen tämän kauden 11 ottelusta peräti seitsemän on päättynyt ratkaisemattomaan lopputulokseen. AC Oululle tasapeli oli kuuden voiton ja yhden tappion rinnalle kauden kolmas.

AC Oulu sai otteluun unelma-alun, sillä sinipaidat siirtyivät 1-0-johtoon jo kuudennella peliminuutilla. Maalitilanne lähti alkujaan liikkeelle puolustaja Lassi Nurmoksen oivallisesta pitkästä syötöstä, jonka myötä Randy Edwini-Bonsu pääsi pyyhältämään kohti Jipon maalia. Lopulta pallo tuli taaksepäin Daniel Owusulle, jonka erinomainen syöttö tavoitti rangaistusalueen kulmaltaMika Nurmelan. Nurmelankomea ja taidokas ”putoava lehti” leijaili aina maaliin asti.

Avausosuman jälkeen AC Oululla oli etsikkoaika ratkaista peli jo hyvissä ajoin, sillä JIPPO ei tuntunut välillä saavan hippaakaan vauhdikkaista isännistä. Vajaan vartin kohdalla näytti sujahtavan Nurmelan antaman kulmapotkun jälkeen jo maaliviivan paremmalle puolelle, mutta ero- tai linjatuomarit eivät havainneet pallon käyneen maalissa, vaikka monien mielestä näin selkeästi tapahtui.

Ensimmäinen puolituntinen oli AC Oulun selkeää hallintaa, mutta siitä huolimatta aivan ykkösluokan maalipaikat jäivät suhteellisen vähiin. Lopulta kävi perinteisesti: kesken hallinnan vastustaja iski nopeaan vastahyökkäykseen ja AC Oulun vasemman laidan puolustusnukahduksen myötä JIPPO pääsi rangaistusalueella kahdella yhtä vastaan. Ariel Thierry Ngueukamtarjoili ja Petteri Rönkkö laukoi pallon ohi voimattoman maalivahti Jeremy Vuolon. Jipon ensimmäinen ja käytännössä koko ottelun ainoa todellinen maalipaikka toi tasoituksen 33. minuutilla.

Jipon tasoituksen jälkeen AC Oulun oma peliote katosi ensimmäisen jakson loppuajaksi, ja näin tauolle lähdettiin 1-1-lukemista.

Toisella puoliajalla ottelun juoni oli selvä: AC Oulu hallitsi ja haki ratkaisupaikkoja, mutta vieraiden tiivis puolustus piti mahdollisuudet vähissä. Myöskään tarvittaa monipuolisuutta ja yllätyksellisyyttä ei hyökkäysyrityksiin löytynyt toivotulla tavalla.

Muutama tilanne kuitenkin Jipon maalille tuli. 53. minuutilla Juha Majava pääsi laukomaan kohtuullisesta paikasta Nurmelan antaman kulmapotkun jälkeen, mutta laukaus leijaili yli maalin. Muutamaa minuuttia myöhemmin oman tilaisuutensa sai rangaistusalueen rajan tuntumassa Jani Kauppila, mutta kuti pysähtyi omaa maaliaan raivolla vartioineisiin joensuulaispelaajiin.

Noin 70 minuutin kohdilla Owusu järjesteli Edwini-Bonsulle puolittaisen läpiajotilanteen, mutta Jipon maalivahti Mikko Ikonen venytti erinomaisen torjunnan. Viisi minuuttia myöhemmin puolestaan Edwini-Bonsu pääsi jälleen rangaistusalueelle pallon kanssa, mutta tällä kertaa viimeinen harhautus oli liikaa ja JIPPO pääsi väliin sekä purkamaan.

Viimeisen vartin aikana myös JIPPO säikäytteli pariin kertaan oululaisyleisöä terävillä vastaiskuillaan, mutta lisämaaleja ottelussa ei enää nähty kummassakaan kenttäpäädyssä. Näin myös AC Oulu joutui toteamaan, kuinka vaikea voitettava sitkeä pohjoiskarjalaisryhmä on.

Tasapelin myötä AC Oulu pistesarakkeessa on nyt lukema 21, mutta samaan aikaan Kokkolassa selkeää vierasvoittoa juhlinut PK-35 pääsi ottamaan kahden pisteen kaulan oululaisista. Niinpä ensi viikon sunnuntaina (10.7.) edessä onkin todellinen kärkikamppailu, kun juuri PK-35 saapuu vieraaksi Raatin stadionille.

LISÄÄ OTTELUSTA:
Tasapeli tyydytti vain vierasleiriä
VIDEOKOOSTE ottelusta

AC Oulu – JIPPO 1 – 1 (1 – 1)

6min. 1 – 0 Mika Nurmela (Daniel Owusu)
33min. 1 – 1 Petteri Rönkkö (Ariel Ngueukam)
60min. AC Oulu Jani Kauppila varoitus
73min. JIPPO Samu Pirinen varoitus
87min. JIPPO Ariel Ngueukam varoitus
90min. AC Oulu Daniel Owusu varoitus

Yleisöä: 1 550

Veikkauspörssipisteet

*** Mika Nurmela, AC Oulu
** Randy Edwini-Bonsu, AC Oulu
* Petteri Rönkkö, JIPPO

AC Oulun kokoonpano

Jeremy Vuolo
Juha Majava
Janne Hietanen
Ilja Fomitsev
Lassi Nurmos
Jani Kauppila
Mika Nurmela
Daniel Owusu
Matias Ojala (77min. Arttu Siira)
Randy Edwini-Bonsu
Joonas Pennanen

(Toimitus)