AC Oulu Akatemian komea kausi ei huipentunut mitaliin

(15.07.2010)

Ouluun ei saatu historian ensimmäistä talenttiakatemioiden SM-mitalia. Mitalijahti päättyi torstaina aamupäivällä, kun TPS Akatemia kukisti AC Oulu Akatemian Eerikkilässä pelatussa lopputurnauksen pronssiottelussa maalein 3 - 1 (0 - 1).


AC Oulu Akatemia nousi ensi kaudeksi SM-sarjan valioliigaan. Kuva: Palloliitto

Pronssiottelu eteni oululaisittain positiivissa merkeissä ensimmäisen jakson ajan. Tauolle nimittäin lähdettiin AC Oulu Akatemian 1-0-johdossa, kun Jere Moilanen onnistui maalinteossa 28. minuutilla.

- Meiltä hyvä ensimmäinen puoliaika. Hallitsimme ja johdimme peliä. Varsinkin maalin jälkeen pidimme palloa ja loimme tilanteita, mutta lisämaaleja ei siihen saatu, totesi AC Oulu Akatemian valmentaja Tarmo Kouva.

Toisella jaksolla kelkka kuitenkin kääntyi. Talenttiakatemioiden viime vuoden Suomen mestari TPS Akatemia pyyhälsi rinnalle ja ohi heti jakson alkupuolella iskemällä kaksi nopeaa maalia. Viimeinen niitti oli 85. minuutilla syntynyt 3-1-osuma.

- Toisellakin jaksolla meillä oli paikkoja, mutta ei saatu palloa pussiin. Varmasti hieman väsymyskin alkoi näkyä ja jalka hiipua. Jauhoimme keskiviikkona kovassa helteessä koko pelin yhden miehen vajaalla ja se vähän kertaantui toisella jaksolla. Lisäksi oman boksin sisälle olisi tarvittu lisää äijämäisyyttä, Kouva mietti.

Oululaisten alakerta meni toisella jaksolla remonttiin, kun joukkueen avainpelaaja ja puolustuksen johtohahmo Jussi Fredriksson piti ottaa topparin seuran FC OPA:n toivomuksesta puoliajalla vaihtoon.

- "Fredulla" on viikonloppuna oman joukkueen peli, joten häntä ei voitu kuormittaa liikaa. Tietenkin olisimme näillä ratkaisuhetkillä kaivanneet myös Joni Mäkelää, joka joutui vatsataudin takia olemaan sivussa koko turnauksesta. Oulussa on kuitenkin hieman muita kapeampi materiaali, joten loukkaantumisia ja poisjääntejä ei voi kovin paljoa olla, Kouva mainitsi.

Vaikka mitaleita ei oululaisryhmän linja-auton mukana pohjoiseen matkannut, voi joukkue olla ylpeä päättyneestä kaudestaan talenttiakatemioiden SM-sarjassa. AC Oulu Akatemia hävisi 18 ottelustaan ainoastaan kolme ja saavutti komeasti nousun ensi kauden valioliigaan.

- Joukkueena pojat kehittyivät sarjan aikana paljon, muuten emme olisi lopputurnaukseenkaan päässeet. Jos mitali olisi tullut, voisi kautta pitää erinomaisena, mutta nytkin se oli erittäin hyvä.

- Nämä ovat nuoria poikia, jotka saavat ensi kaudellakin pelata tätä sarjaa. AC Oulu Akatemia on varmasti vuoden päästä entistäkin kovempi ryhmä. Lopputurnauskin osoitti, että olemme samalla viivalla Suomen huippujen kanssa ja pystymme haastamaan ikäluokan parhaat, Kouva päätti.

Talenttiakatemioiden Suomen mestaruuden voitti Lahti Akatemia, joka kaatoi loppuottelussa Inter Akatemian.

AC Oulu Akatemia - TPS Akatemia 1 - 3 (1 - 0)

28min. 1 - 0 Jere Moilanen
50min. 1 - 1 Severi Palmu
55min. 1 - 2 Khaalid Muse
85min. 1 - 3 Jeremias Kaari

AC Oulu Akatemian kokoonpano

Juhani Pennanen (mv)
Roope Keskitalo (p)
Teemu Lukkari (p)
Jussi Fredriksson (p) (46min. Lassi Nurmos)
Jere Moilanen (p)
Jyri-Pekka Kukkonen (kk)
Matias Ojala (kk)
Arttu Hinkula (kk)
Arttu Siira (kk) (65min. Vesa Verronen)
Miika Nurkkala (h) (46min. Jesse Leppänen)
Veini Rikkinen (h)

(Toimitus)