Voit nyt ostaa AC Oulun kannatuslippupaketteja loppukaudelle!
URHOtv ja CANAL+ televisioivat peräti 5 Veikkausliigaottelua viikossa.
(17.02.2010)
Juha Malinen jatkaa AC Oulun päävalmentajana ainakin seuraavien kolmen kauden ajan. Aiempi sopimus oli voimassa kauteen 2011 asti ja osapuolet ovat nyt päättäneet sopimuksessa optiona olleen yhden lisävuoden käyttämisestä.

Malisen vahva työ AC Oulussa jatkuu. Kuva: Tapani Pikkarainen
Niin Veikkausliigassa kuin ulkomaillakin pitkään valmentanut Malinen palasi 14 vuoden kierrokseltaan kotikaupunkiinsa Ouluun kaudeksi 2008 ja edessä on nyt kolmas kausi AC Oulun päävalmentajana. Viime kaudella AC Oulu voitti Malisen komennossa Ykkösen ja nousi Veikkausliigaan.
- Sekä seuran että Malisen tavoitteena on kehittää Oulun alueen ja koko Pohjois-Suomen jalkapalloilua. Joukkue ja valmentaja ovat hioutuneet kahden vuoden aikana hyvin yhteen, joten jatkosopimus on varmasti oikea ratkaisu kaikille osapuolille. Samalla haluamme korostaa pitkäjänteisen työn merkitystä, AC Oulu Oy:n toimitusjohtaja Harri Kynnös toteaa.
- AC Oulussa on hyvin positiivinen ilme ja näen täällä ison potentiaalin. Riskitekijöitä on ja asioita pitää saada muuttumaan, mutta näen tässä vuosisadan mahdollisuuden oululaiselle jalkapalloilulle. Haluan olla mukana, kun täällä pelataan mitaleista. Korostan kuitenkin, että se vaatii hirveästi töitä ja uusien ovien aukaisua kaikilla osa-alueilla, kertoo Malinen.
AC Oulun tavoitteena on nousta askel kerrallaan kohta Suomen terävintä kärkeä.
- Ensi kauden pelillinen tavoitteemme on säilyttää liigapaikka ja kolmen - viiden vuoden kuluttua haluamme olla mukana taistelemassa mestaruuudesta. Panostamme vahvasti myös juniorityöhön, joka näkyy tällä hetkellä parhaiten AC Oulu Akatemian toiminnassa, Kynnös linjaa.
2008 --> AC Oulu
2007 Kazakstanin alle 21-vuotiaiden maajoukkue
2007 FC Shakhter, Kazakstanin pääsarja
2004 - 2006 KuPS
1998 - 2003 MyPa
1994 - 1997 TPS
1993 FC Oulu
1990 - 1993 Suomen U15/16-maajoukkue
1990 Rauman Pallo
1989 Oulun Luistinseura
1994 Lupaavin valmentaja
1996 Vuoden valmentaja
1999 Vuoden Veikkausliiga-valmentaja
2005 Vuoden herrasmiesvalmentaja
Voittanut valmentajana yhden SM-hopean, 4 SM-pronssia, yhden Suomen Cupin ja yhden Liigacupin.
333. Veikkausliigan ottelua valmentajana. Veikkausliigan ja SM-sarjan yhdistetyssä kaikkien aikojen valmennustilastossa neljännellä sijalla.
(Toimitus)