AC Oulu haki maukkaan vierasvoiton Jyväskylästä

(13.02.2010)

AC Oulu nappasi toisessa ottelussaan toisen voittonsa Liigacupissa, kun oululaiset kaatoivat lauantaina Jyväskylässä JJK:n maalein 3 - 1 (1 - 1). Voiton myötä AC Oulu nousi Pohjoislohkon kärkipaikalle.


AC Oulu juhli Jyväskylässä. Arkistokuva: Tapani Pikkarainen

AC Oulu avasi siis ulkokauden hienolla tavalla, sillä ottelu pelattiin Vehkalammen tekonurmella rapsakassa, noin kymmenen asteen pakkasessa.

Ottelu lähti AC Oulun kannalta vaikeasti käyntiin, sillä ottelua oli pelattu vain kymmenen minuuttia, kun Tommi Kari pääsi iskemään pallon sisään rangaistuspotkusta. Tilanne sai alkunsa Eetu Muinosen hyvästä riistosta ja noususta, jonka jälkeen hän pelasi pallon Mika Lahtiselle, jonka Mika Lähderinne rappasi nurin 16-alueen sisällä.

Mutta tämän pienen tyylirikon jälkeen pohjoisesta tuuli ja lujaa jyväskyläläisten kasvoille. Viimeistään Juha Majavan 44. minuutilla boksin sisältä takakulmaan täräyttämä maali tasoitti puntit sekä tulostaululla että henkisellä tasolla. Tätäkin tilannetta edelsi AC Oululle tälle kaudelle jo tuttu tolpan täräytys, josta tällä kertaa vastasi hirmukutinen Mika Nurmela.

AC Oulun päävalmentaja Juha Malinen oli varsin tyytyväinen mies ottelun jälkeen. Merkit menestyksestä olivat ilmassa jo viime viikonloppuna pelatun Umbro Cupin aikoihin.

- Sanoin jo OPS-jp-pelin jälkeen, että huono tulos on hyvin epätodennäköinen seuraavana viikonloppuna, Malinen myhäili.

Malisella on ilmeisesti ennustajan lahjoja, nimittäin varsinkin toinen puoliaika oli AC Oulun vahvaa hallintaa, kun muun muassa superlupaavalla 16-vuotiaalla Joni Mäkelällä oli useampi avopaikka maalintekoon. Mäkelä esitti muutoinkin erinomaisia otteita tultuaan kentälle reilun tunnin pelin jälkeen.

Malinen kiinnitti huomiota myös siihen, että AC Oulu hallitsi pelitapahtumia ulkona huomattavasti paremmin kuin halliolosuhteissa. Tämän ohella yhteistyö pelaajien kesken luonnistuu nyt kunnolla. Pelistä löytyy tilaa jo erilaisille variaatioille.

- Olemme koko ajan paremmin ja paremmin yhtenäinen joukkue. Kentällä alkaa näkyä myös nopeita yllätyksiä: Jarkko Hurmeen nousuja, laitahyökkääjien vaarallisuutta, eikä Frank Jonke ollut pelkästään selkä maaliin päin, vaan hänkin pelasi nyt pystyyn. Tätä olemmekin teroittaneet viime viikkoina kovasti, että myös Frank lähtisi maalia kohden, Malinen hymyili.

Jonke tekikin AC Oululle ottelun voitto-osumaksi jääneen 2-1-maalin. Jonke piti JJK:n pelaajiin suunnattua vahvaa prässäystä AC Oulun eräänä voiton avaimena.

- Aina kun suuntasimme heihin painetta, saimme pallon pois. Olemme kiinnittäneet tähän paljon huomiota treeneissä ja se toimi, Jonke sanoi.

Jonken tekemä maali tuli Hurmeen antaman rajaheiton jälkitilanteesta. Kanadalaiskolossi otti pelivälineen haltuun, kääntyi karistaen selässä olleen puolustajan, näki verkon ja laukoi pallon sisään.

Jonken ja Juha Majavan ohella maalinteossa onnistui myös aina luotettava Dominic Yobe, joka puski Nurmelan antaman kulman sisään 77. minuutilla.

Edellä mainittujen miesten ohella kehuja sateli Maliselta myös vahvasti vasemmalla laidalla varsinkin ensimmäisellä jaksolla pelanneelle Juuso Majavalle. Eikä suitsutukselta jäänyt paitsi maalivahti Dennys Rodrigueskaan.

- Hän on aiemmissa harjoituspeleissä seissyt liikaa viivalla. Nyt hän otti sovitulla tavalla isompaa roolia. Välillä piti maalivahtivalmentajan käydä sanomassa, että nyt on pikku hiljaa rajamailla, ettei mene överiksi, Malinen naurahti.

Voitosta huolimatta peliesityksiä on kaiken kaikkiaan hiottava vielä runsaasti. Malinen antoi nimittäin keskuspuolustukselle vahvasti sapiskaa rankkaria edeltäneestä tilanteesta.

- Tuollaisia virheitä ei voi jatkossa tulla. Pallonhallinta oli selkeästi meillä varmasti kolme neljäsosaa ajasta ensimmäisellä jaksolla ja sitten annetaan tuollainen maali.

AC Oulun kauden ensimmäinen ulkopeli sujui kuitenkin kokonaisuutena hyvissä ja pakkasen kirvoittamissa merkeissä. Malisen mukaan keli toi
mukanaan myös tiettyä lisäpotkua pelaajiin.

- Ainakaan kukaan ei ryhtynyt seisoskelemaan oma-aloitteisesti. Mutta aurinko paistoi, ei tuullut ja kenttä oli ihan ookoo-kunnossa. Ei tässä ollut mitään ongelmia tämän suhteen, Malinen mainitsi ja kertoi joukkueen harjoittelevan seuraavat kolme viikkoa todella lujaa.

- Jatkamme valmistautumista liigakauteen. Idea on se, että kolme uutta pelaajaa on löydyttävä, koska rinki on erittäin kapea. Realismia on se, että pelaajat tulevat ulkomailta, jos kotimaisia ei meidän palkkatasolla kiinnosta pelata, Malinen kuittasi.

AC Oulun kokoonpanosta puuttui Jyväskylän ottelussa vasen laitapakki Niko Kukka, joka potee nivusvaivoja. Kukan paikalla pelasi Tommi Kauppinen.

Seuraavan kerran AC Oululla on peli ensi viikon lauantaina, jolloin joukkue kohtaa Liigacupissa FC Hakan Arina Arenalla klo 14.15.

KATSO LIIGACUPIN LOHKOTILANTEET!

JJK - AC Oulu 1 - 3 (1 - 1)

10min. 1 - 0 Tommi Kari rp.
34min. AC Oulu Mika Nurmela varoitus
38min. AC Oulu Jarkko Hurme varoitus
43min. AC Oulu Antti Pehkonen varoitus
44min. 1 - 1 Juha Majava
52min. 1 - 2 Frank Jonke
77min. 1 - 3 Dominic Yobe

AC Oulun kokoonpano

Dennys Rodrigues
Tommi Kauppinen
Antti Pehkonen
Mika Lähderinne
Jarkko Hurme
Dominic Yobe (88 min. Jussi Fredriksson)
Mika Nurmela
Donewell Yobe (62min. Joni Mäkelä)
Juha Majava (85min. Tommi Siekkinen)
Frank Jonke
Juuso Majava (78min. Joonas Pennanen)

(Toimitus, Olli Kohonen, Jyväskylä)