Voit nyt ostaa AC Oulun kannatuslippupaketteja loppukaudelle!
URHOtv ja CANAL+ televisioivat peräti 5 Veikkausliigaottelua viikossa.
(06.02.2010)
AC Oulu aloitti viikonlopun Umbro Cupin myötätuulessa joukkueen napattua 1-0-voiton Ykkösen ensi kauden kärkiryhmiin kuuluvasta PS Kemistä lauantaiaamupäivän ottelussa.

Nuren ratkaisu tuli tutusti vapaapotkusta. Kuva: Tapani Pikkarainen
Tunnin mittaisen ottelun ainoan maalin laukoi noin 52 minuutilla kemiläisten katsomohuudot vaientanut Mika Nurmela, joka pisti komean vapaapotkumaalin Sami Mäkipörhölän selän taakse.
Kokonaisuudessaan kemiläiset olivat ottelussa pitkälti vastaantulijoita liigajoukkueen edessä, vaikka hyökkäyspäässä Tommy Torvikoski ja TP-47:sta siirtynyt Mikko Barsk onnistuivat väläyttämään taitojaan muutaman kerran vaarallisista vastaiskuista.
AC Oulun päävalmentaja Juha Malinen löysi ottelusta paljon positiivisia elementtejä.
- Pelin sisällä näkyi paljon oikeita asioita. Esimerkiksi pallon voittamisen jälkeen pelin kääntämisen ja pallon liikuttamisen nopeus ylipäätään oli parempaa kuin Jaro- ja OPA-peleissä. Liigapeleihin tähtääviä elementtejä oli mukavasti mukana, Malinen myhäili ottelusta, joka oli siis Umbro Cupin alkulohkon mallin mukaisesti kestoltaan 2x30 minuuttia.
Myös muutamien uusien pelaajien esitys miellytti valmentajaa.
- Oli hyvä, että saatiin Juuso Majava tänään joukkueeseen mukaan. Joni Mäkelä puolestaan sai jälleen arvokasta kokemusta ja pelasi koko ottelun. Ja hän sai vielä alivoimallakin kantaa isoakin vastuuta puolustavana keskikenttänä.
Alivoimalle AC Oulu joutui toisella jaksolla, kun Dominic Yobe lensi ulos ottelusta. Sambialaistaituri rikkoi kemiläistä keltaisen arvoisesti keskikentällä, mutta varsinaisesti ulosajo tuli vasta tilannetta seuranneesta suunsoitosta.
Ottelun ratkaisi loppujen lopuksi Mika Nurmela. Kun piikissä normaaliin tapaan aktiivisesti rouhinutta Frank Jonkea rikottiin rangaistusalueen rajamailla, asettui Nure pallon taakse. Ja niinhän siinä sitten kävi, että voimalla muurin oikealta ohittanut kuti rävähti nurkkaan Mäkipörhölän ollessa voimaton.
Nurmela esitteli tunnetusti kovaa kutiaan jo avausjaksolla useampaan otteeseen. Esimerkiksi 20. minuutilla mies laukoi noin 25 metristä ja sen seurauksena yläputki Arina Arenan maalissa saattaa täristä edelleen.
Puolustuslinjassa kelpo otteita esitti varsinkin joukkueen kapteeni Antti Pehkonen, jota Malinen jopa innostui hieman suitsuttamaan.
- Siellä tuli paljon katkoja. Ja siitä tykkään.
Vaikka osittain pelaajilla on tässä vaiheessa vielä valmentajan mielestä löysyyttä, alkaa se Malisen mielestä jo hieman karista. Mutta tiettyjä asioita hän aikoo vielä teroittaa jokaiselle pelaajalle.
- Kolme peliä on pelattu ja niissä on tullut kaksi punaista korttia. Kyse on korvien välistä ja nämä on saatava ehdottomasti pois. Me haluamme olla aktiivisia, mutta emme halua olla se joukkue, joka saa eniten kortteja, Malinen paalutti.
Lauantain toisessa ottelussa AC Oulu kohtaa ruotsalaisen Bodens BK:n klo 15.30.
43min. AC Oulu Dominic Yobe kaksi varoitusta ja ulosajo
52min. 1 - 0 Mika Nurmela
60min. AC Oulu Jarkko Hurme varoitus
Jani Luukkonen
Niko Kukka (31min. Juha Majava)
Antti Pehkonen
Mika Lähderinne
Jarkko Hurme
Dominic Yobe
Mika Nurmela
Joni Mäkelä
Juuso Majava (60min. Joonas Pennanen)
Frank Jonke (60min. Juho Meriläinen)
Tommi Siekkinen (45min. Donewell Yobe)
(Toimitus)