Voit nyt ostaa AC Oulun kannatuslippupaketteja loppukaudelle!
URHOtv ja CANAL+ televisioivat peräti 5 Veikkausliigaottelua viikossa.
(06.02.2010)
AC Oulun toista kertaa järjestämä Umbro Cup pelataan Heinäpään Arina Areenalla tänä viikonloppuna lauantaista sunnuntaihin.
Turnauksen ensimmäisen päivän ottelut pelattiin kahdessa kolmen joukkueen lohkossa, jossa jokaiselle joukkueelle tuli kaksi ottelua. Toisena päivänä pelataan sijoitusottelut alkulohkojen sijoitusten perusteella. Alkulohkon otteluissa peliaika on 2x30 minuuttia ja sijoitusottelut ovat täysimittaisia.
Sunnuntain loppuotteluun itsensä pelasivat A-lohkon voittanut Bodens BK sekä B-lohkon ykkössijan napannut RoPS. Ruotsalaisjoukkue Bodens ylsi lohkoykköseksi maalieronsa turvin, sillä se kaatoi ensimmäisessä pelissään PS Kemin selkein 3-0-lukemin. Kun avauspelissään PS Kemistä 1-0-voiton kaapinut isäntä AC Oulu jäi Bodenin kanssa 1-1-tasapeliin, joutuvat oululaiset tyytymään pronssiotteluun sunnuntaina.
Myös B-lohkon voittaja ratkaistiin maalierolla. Sekä RoPS että OPS-jp voittivat ilman vaikeuksia TP-47:n, mutta rovaniemeläiset iskivät pallon kaksi kertaa enemmän torniolaismaaliin. RoPS:n ja OPS-jp:n keskinäinen mittelö päättyi 1-1-tasatulokseen.
Sunnuntain sijoitusotteluissa nähdään mielenkiintoiset paikallistaistot Kemi-Tornio-akselilla sekä AC Oulun ja OPS-jp:n välillä. Turnasvoitto matkaa joko napapiirille tai Pohjois-Ruotsiin.
Umbro Cupin otteluohjelma:
| La 6.2. klo 10.15 | A-lohko: AC Oulu - PS Kemi 1 - 0 (0 - 0) Nurmela |
| La 6.2. klo 11.30 | B-lohko: TP-47 - OPS-jp 0 - 2 (0 - 2) Pähtilä 2 |
| La 6.2. klo 12.45 | A-lohko: PS Kemi - Bodens BK 0 - 3 (0 -3) 0 - 1 Hermansson, 0 - 2 Hiros, 0 - 3 Hiros rp. |
| La 6.2. klo 14.15 | B-lohko: OPS-jp - RoPS 1 - 1 (0 - 0) 1 - 0 Vanderlei, 1 - 1 Tenkula |
| La 6.2. klo 15.30 | A-lohko: Bodens BK - AC Oulu 1 - 1 (1 - 0) 1 - 0 Sedunov, 1 - 1 Juha Majava |
| La 6.2. klo 16.45 | B-lohko: RoPS - TP-47 4 - 0 (1 - 0) Björkberg 2, Chidi 2 |
| Su 7.2. klo 11.00 | sijat 5 - 6: PS Kemi - TP-47 |
| Su 7.2. klo 13.00 | sijat 3 - 4: AC Oulu -OPS-jp |
| Su 7.2. klo 15.00 | sijat 1 - 2: Bodens BK -RoPS |
A-lohkon lopputilanne
| Bodens BK | 2 | 1 | 1 | 0 | 4 - 1 | 4 |
| AC Oulu | 2 | 1 | 1 | 0 | 2 - 1 | 4 |
| PS Kemi | 2 | 0 | 0 | 2 | 0 - 4 | 0 |
B-lohkon lopputilanne
| RoPS | 2 | 1 | 1 | 0 | 5 - 1 | 4 |
| OPS-jp | 2 | 1 | 1 | 0 | 3 - 1 | 4 |
| TP-47 | 2 | 0 | 0 | 2 | 0 - 6 | 0 |
Päivälippujen hinnat (sisältää kaikki päivän ottelut):
