AC Oulun pelaajat kovassa tikissä

(16.01.2010)

Tällä viikolla tehtyjen kuntotestien perusteella AC Oulun pelaajisto on varsin hyvässä fyysisessä kunnossa matkalla kohti liigakautta.


Nure jaksaa painaa. Arkistokuva: Tapani Pikkarainen

AC Oulun pelaajat kokoontuivat Ouluhalliin testeihin, joissa kartoitettiin joukkueen kuntotilanne jatkettaessa harjoituskauteen syventymistä. Aikaisempien vuosien tapaan Jyväskylän yliopiston kanssa yhteistyössä toteutetuissa kuntotesteissä selvitettiin pelaajien maksimisuorituskykyä ja etsittiin aerobista sekä anaerobista kynnystä.

Testejä oli yhteensä kolme. Kaikkiaan 21 pelaajaa testattiin niin 6 000 metrin kovavauhtisessa juoksussa kartoittaen maitohappotilannetta sekä 10 ja 30 metrin pikapyrähdyksissä.

- Niiden ohella kaikille tehtiin kehonkoostumusmittaus, jossa katsottiin, missä tilanteessa kroppa on, päävalmentaja Juha Malinen valottaa.

Testit tehtiin Malisen mukaan hyvällä innolla.

- Niihin suhtauduttiin hyvin ammattimaisesti, mikä antaa hyvän lähtökohdan harjoittelujaksolle. Pelaajat välittävät yhä enemmän itsestään.

Malisen mielestä tilanne on keskimäärin aavistuksen verran parempi verrattuna viime vuoteen. Joukkue on kehonkoostumismittauksien mukaan vähemmissä rasvoissa, maitohaponsietolukemat ovat jossain määrin korkeampia ja nopeusarvotkin näyttävät vähän myönteisempiä lukuja kuin vuonna 2009.

- Sikäli olen tyytyväinen, että arvot menevät parempaan suuntaan. Tosin, eivät kuitenkaan ihan niin räjähdysmäisesti, että pitäisi tuulettaa, Malinen toteaa.

Eityisesti Malinen ilahtui nuorten pelaajien esiinmarssista myös kuntotesteissä. Tämän ohella seuraan tulleet uudet pelaajat ovat kaiken kaikkiaan asiallisessa kunnossa.

Myös konkari Mika Nurmela on edelleen hirmuisessa tikissä ja tämän näki kuntoakin testattaessa.

- Se kunto ei siitä lähde huonommaksi. Mies on edelleen hyvänä esimerkkinä,
mutta kilpailu Nurmelan lähistöllä on päivä päivältä kovempaa, Malinen sanoo.

(Toimitus, Olli Kohonen)