Nurmela ja Malinen palkittiin Pohjois-Suomen parhaina

(28.11.2009)

AC Oulun Mika Nurmela on valittu Pohjois-Suomen Vuoden miespelaajaksi ja Juha Malinen Vuoden valmentajaksi.


Nurmela ja Malinen saivat ansaittua tunnustusta hienosta työstään. Kuva: Tapani Pikkarainen

Palloliiton Pohjois-Suomen piiri viettää lauantaina Kuusamon Tropiikissa syyskokoustaan. Samalla piiri palkitsi jalkapallokaudella 2009 ansioituneita pelaajia, jalkapallotoimijoita sekä taustavaikuttajia.

AC Oulun Mika Nurmela palkittiin Vuoden parhaana miespelaajana Pohjois-Suomen piirissä. Pitkältä ammattilaiskierrokseltaan kotikaupunkiin palannut Nurmela pelasi kauden aikana jokaisessa ottelussa ja oli yksi ehdottomista ratkaisupelaajista AC Oulun liiganousun takana. Keskikenttämies valittiin valmentajien toimesta myös Ykkösen kauden parhaaksi pelaajaksi.

Vuoden parhaan valmentajan palkinto puolestaan ojennettiin itseoikeutetusti Juha Maliselle. Oulun oma kasvatti palasi pohjoiseen kaudeksi 2008, jolloin selkeäksi päämääräksi asetettiin liiganousu kahden vuoden sisällä. Lokakuun 12. päivänä tavoitteen täyttyminen varmistui ja seuraavaksi Malinen johdattaa AC Oulua kohti Veikkausliigaa.

Kauden päätteeksi myös Suomen Palloliitto palkitsi Malisen ansiokkaasta työstä jalkapalloilun eteen.

Nurmela ja Malinen ovat sitoutuneet AC Ouluun pitkäksi ajaksi. Nurmela jatkaa viime kauden tapaan sekä pelaajana että urheilutoimenjohtajana, ja ensi kauden jälkeen tarkoitus on siirtyä kokopäiväisesti toimiston puolelle. Malisen päävalmentajasopimus kattaa kaksi seuraavaa kauttaa, jonka jälkeen on vielä optio kaudesta 2012.

(Toimitus)