Kolehmainen jälleen nuorten maajoukkueeseen

(04.11.2009)

AC Oulussa päättyneellä kaudella liiganousun saavuttanut Toni Kolehmainen on valittu jälleen Suomen alle 21-vuotiaiden maajoukkueeseen.


Kolehmainen ja Pikkuhuuhkajat joutuvat kovaan paikkaan molemmat pelinsä voittaneen Espanjan vieraana. Kuva: Tapani Pikkarainen

Kolehmainen matkustaa Pikkuhuuhkajien mukana Córdobaan, jossa on ensi viikon perjantaina edessä EM-karsintaottelu Espanjaa vastaan. Kyseessä on tämän vuoden viimeinen karsintaottelu, ja Suomi tarvitsee pelistä voiton pitääkseen yllä mahdollisuuksia selvitä vuonna 2011 Tanskassa pelattavaan EM-lopputurnaukseen.

– Saamme jälleen kovan haasteen, Espanja kuuluu maanosan ehdottomiin huippujoukkueisiin. Vaikka lohkon kärkisijat eivät ole enää kovin lähellä, pyrimme kuitenkin järkyttämään isojen maiden tasapainoa. Joka tapauksessa edessä on erinomainen tason mittari, näyttöpaikka ja mahdollisuus joukkueelle, päävalmentaja Markku Kanerva sanoi Palloliiton verkkosivuilla.

Ensi kauden suhteen Kolehmaisen seurajoukkuekuviot ovat vielä auki. Jatkaminen AC Oulussa on mahdollista, mutta ensisijaisesti kaksi ja puoli vuotta Hollannissa pelannut keskikenttämies tähyilee ulkomaille.

TV Viisi näyttää Espanjan ja Suomen välisen ottelun suorana lähetyksenä.

(Toimitus)