Synkkä perjantai-ilta Helsingissä
(29.05.2009)
Sarjajohtaja
AC Oulu koki perjantai-iltana kauden ensimmäisen tappionsa, kun upeasti
pelannut Klubi-04 nöyryytti vaisua oululaisjoukkuetta Helsingin
Töölön Pallokentällä tylyllä tavalla. Ottelu päättyi isäntien selkeään voittoon lukemin 5 - 1 (1 - 0).
Jo
perjantaina iltapäivällä kävi selväksi, että AC Oululla oli
edessään toistaiseksi tämän kauden kovin testi. Klubi-04 nimittäin julkisti
kokoonpanonsa, johon kuului odotetusti useita
suuremmistakin ympyröistä tuttuja pelaajia.
Klubi-04:n
kokoonpanossa nähtiin AC Oulua vastaan muun muassa A-maajoukkueessa
uransa aikana esiintynyt ja Veikkausliigan maalikuninkuuden
kertaalleen voittanut hyökkääjä Paulus
Roiha, Suomen nuorten
maajoukkueiden tehokkaimpiin maalintekijöihin jo pitkään kuulunut
hyökkääjä Akseli Pelvas,
yli sata liigaottelua pelannut keskikenttämies Cheyne
Fowler,
poikamaajoukkueiden
vakiokalustoon kuuluva keskikenttäpelaaja Johannes
Westö
sekä neljä viimeistä kautta HJK:ssa pelannut Erfan
Zeneli.
Tähän
haasteeseen AC Oulu ei kyennyt vastaamaan. Helsinkiläisryhmän
nuoret ja nälkäiset pelaajat antoivat vakuuttavia näyttöjä
katsomossa aurinkoa vastaan kilpaa myhäilleelle HJK-valmentaja Antti
Muuriselle ja suorastaan jyräsivät AC Oulun yli.
- Klubin
avauskokoonpano oli aivan älytön. Fakta on, että tuosta
kokoonpanosta olisi moni liigajoukkue todella innoissaan. Siinä
riittää HJK:lla miettimistä, miten näitä kaikkia miehiä
peluuttavat, AC Oulun päävalmentaja Juha
Malinen äimisteli ottelun jälkeen.
Fakta on myös se, että vaikka
helsikiläispelaajista moni tahkosi varmasti kauden parhaan
ottelunsa, jäi AC Oulu tällä kertaa todella kauas omasta
tasostaan. Ensimmäisen 25 minuutin aikana keltaisessa asussa
esiintynyt vierasjoukkue pelasi vielä lupauksia herättäneesti, ja
muun muassa Joonas
Pennanen
sekä Joni
Korhonen
pääsivät yrittämään hyvistä tekopaikoista. Avausjakson
puolivälin tienoilla tahti kuitenkin muuttui, ja kotijoukkue karkasi
omille teilleen.

Niko Kukan ja AC Oulun päät painuivat Helsingissä. Kuva: Tapani Pikkarainen
Klubi rakensi jo ennen avausmaaliakin pari
potentiaalista paikkaa, mutta oululaiset selvisivät etenkin Antti
Pehkosen
hienon pelastuksen myötä ilman takaiskua aina 35 minuutille saakka.
Lämpimän illan ilmassa roikkunut 1-0-osuma oli lopulta tosiasia, kun
uransa aikana muun muassa Hollannin pääsarjassa pelannut Paulus
Roiha puikkelehti puolustuslinjan ohi ja laukoi pallon varmasti
alakulmaan ohi Dennys
Rodriguesin.
Kokonaisuutena
ensimmäisen 25 minuutin jälkeen AC Oulun peli lopahti totaalisesti
ja pelirohkeus katosi.
- Alku oli ihan kohtuullinen, mutta
heti ensimmäisellä jaksolla oli se ongelma, että kun me saimme
pallon, niin meidän neljä vaarallisinta jätkää olivat aivan
pimennossa. Frank Jonke oli ainoa, joka yritti hakea paikkaa
itselleen, mutta laiturit olivat pahasti yössä. Jostain syystä
varoimme aivan liikaa ja sen johdosta tuli jatkuvia virhesumia,
Malinen niputti.
- Omalle tasolleen ei päässyt kuin Niko
Kukka, joka oli ainoa,
jolla riitti pelirohkeutta ja uskallusta. Muille tuli sekä ylä-
että alakerrassa pahoja reagointivirheitä. Oli paljon tilanteita,
joissa meillä yleensä on malttia, mutta nyt sitä ei ollutkaan.
Viesti ennen ottelua oli pelata omaa peliä Klubin vahvistuksista
huolimatta, mutta siinä ei todellakaan onnistuttu, jatkoi Malinen.
Dominic Yobelle
punainen kortti
Ottelun
toisesta puoliajasta muodostui lopulta äärimmäisen murheellinen.
Tappiotakin suurempi murhe oululaisille on se, että huipputärkeä
keskikenttämies Dominic
Yobe sai heti toisen jakson
alussa suoran punaisen kortin ja lensi ulos ottelusta.
-
Vastustajan pelaaja (Duarte
Tammilehto)
istui nurmella ja ilmeisesti astuin vahingossa hänen käden
päälleen. Se oli täysi vahinko, jonka takia olen nyt pois kaksi seuraavaa
ottelua. Siitä tulee vaikeaa, Yobe harmitteli pukukopissa.
-
Todella ikävä homma. Yobe pelaa seuraavan kerran vasta heinäkuussa,
joten nähtäväksi jää, miten hänen pelituntumalleen käy,
puisteli Malinen viitaten siihen, että AC Oulu pelaa kesäkuussa
vain kaksi ottelua, ja ne molemmat Yobe on siis pelikiellossa.
Yobe
ulosajo hankaloitti luonnollisesti oululaisten takaa-ajoa
entisestään.
- Kauppisen
Tommi
oli loukkaantumisen takia pois jo etukäteen, ja kun vielä Yobe
lähti, niin meillä ei yksinkertaisesti ollut enää keskiakselille
miehiä. Sitten jouduimme pelaamaan hassulla kokoonpanolla, jossa
Mika
Nurmela
oli yksin keskialueella laitureiden kanssa ja sitten oli kaksi
kärkipelaajaa. Miehiä ei riittänyt enää oikeille
paikoille.
Kotijoukkue juhli lopulta täysin siemauksin, kun
Akseli Pelvas viimeisteli 2-0:aan ja Janne
Törmänen
komealla kaukolaukauksella 3-0:aan. AC Oulu sai ainoan maalinsa 83.
minuutilla, kun Donewell
Yobe
kaadettiin läpiajotilanteessa ja tilannetta seuranneen
rangaistuspotkun laukoi oikeaan alakulmaan Jonke.
Loppukirin
ainekset loppuivat kuitenkin nopeasti, kun Törmänen teki kauniin
kuvion päätteeksi illan toisella osumallaan 4-1:een ja loppulukemat
viimeisteli Erfan Zeneli niin ikään hieno sommitelman
päätteeksi.
Näin erinomaisesti kauden aloittanut AC Oulu
koki ensimmäisen tappionsa. Pitkässä sarjassa epäonnistumisia
tulee kuitenkin vuorenvarmasti jokaiselle joukkueelle, joten
suurempaan murheeseen ei missään nimessä aihetta ole.
-
Positiivinen asia on se, että jos joku peli menee huonosti, niin
silloin sen on parempi mennä erittäin erittäin huonosti. Nyt
meille kävi juuri niin, ja tämän esityksen jälkeen jokaisella
on totaalinen nöyrtymisen paikka. Seuraavaan peliin pitää nousta
taas.
- Tähän asti olemme menneet hyvässä tuulessa, mutta
tuli ensimmäinen myrsky. Nyt täytyy vain laittaa laiva pitämään
jokaisesta saumasta, ei tässä sen kummempaa ole, Malinen päätti
uskoa luoden.
Tappiosta huolimatta AC Oulu jatkaa Ykkösen
piikkipaikalla, mutta juuri Klubi-04 nousi toiseksi kahden pisteen
päähän. Lisäksi sijoilla kolme ja neljä olevat PK-35 sekä JIPPO
ovat pelanneet yhden ottelun kärkikaksikkoa vähemmän.
AC
Oululla on nyt edessä reilun viikon mittainen pelitauko, sillä
seuraava ottelu on ohjelmassa vasta ensi viikon sunnuntaina (7.6.).
Tuolloin helsinkiläinen Atlantis saapuu vieraaksi Castrenin
urheilupuistoon.
Klubi-04
- AC Oulu 5 - 1 (1 - 0)
35min.
1 - 0 Paulus Roiha (Duarte Tammilehto)
49min. AC Oulu Dominic Yobe
punainen kortti ja ulosajo
51min. 2 - 0 Akseli Pelvas
72min.
AC Oulu Eetu Uusitalo varoitus
78min. 3 - 0 Janne Törmänen (Sami
Salmi)
83min. 3 - 1 Frank Jonke rp.
86min. 4 - 1 Janne Törmänen
(Eetu Kaipio)
90min. 5 - 1 Erfan Zeneli (David Ramandingaye)
Veikkauspörssipisteet:
*** Sami Salmi, Klubi-04
** Janne Törmänen, Klubi-04
* Juhani Ojala, Klubi-04
AC
Oulun kokoonpano
Dennys
Rodrigues
Niko Kukka
Antti Pehkonen
Juho Meriläinen
Niko
Heiskanen
Dominic Yobe (ulosajo 49min.)
Mika Nurmela
Joni
Korhonen (59min. Donewell Yobe)
Juha Majava (39min. Tommi Siekkinen)
Frank
Jonke
Joonas Pennanen (66min. Eetu Uusitalo)
(Toimitus)





