Malinen vieraili Brysselin jalkapalloseminaarissa
(12.12.2009)
AC Oulun päävalmentaja Juha Malinen osallistui tällä viikossa Brysselin EU:ssa järjestettyyn jalkapalloseminaariin.

"New Challenges for Finnish Sports Leaders in the EU" -seminaarin osallistujat ryhmäkuvassa.
Osallistujina olivat muun muassa TPS:n toimitusjohtaja Marco Casagrande sekä FC Hongan omistajat Jouko Harjunpää ja Jouko Pakarinen. Lisäksi mukana olivat Euroopan parlamentin jäsen Mitro Repo, Pekka Soini sekä edustajia Nuori Suomi -järjestöstä, valmentajayhdistyksestä ja liike-elämästä.
Seminaarin kokoonkutsujana toimi MEP Hannu Takkula, joka oli myös luonut ohjelman. Osallistujat pitivät seminaarissa omat alustuksensa, jossa oma aiheeni oli "Puolen Suomen AC Oulu: Sininen Ajatus".
Palautteista päätellen AC Oulun kuva on ollut muualla Suomea hieman epävakaa ja vastaavanlaista avautumista on hyvä tehdä muillakin foorumeilla.
Itseäni kiehtoi varsinkin FC Hongan Joukojen julkaisemat suunnitelmat ja piirrustukset upeasta jalkapallostadionista pilvenpiirtäjineen. Katettava stadion vie suomalaisen urheilupaikkarakentamisen uudelle ajanjaksolle.

Malinen esitelmöimässä.
Vierailevina asiantuntijoina kävivät esitelmöimässä muun muassa EU:n urheilukomission päällikkö Pedro Velazquez, Special Olympialaisten Euroopan ja Aasian johtaja Martha Jo Braycich sekä NHL-legenda ja Slovakian MEP Peter Stasny.
Tiiviin ja erittäin antoisan matkan kruunasivat keskiviikon kiertomatka ja yritysvierailut sekä Mestarien liigan kamppailu Standard Liege - AZ Alkmaar. Ottelussa avauskokoonpanossa pelannut Niklas Moisander hoiteli tyylikkäästi väliaikaisvalmennuksen alaisen Alkmaarin puolustuksen yli 90 minuuttia - itse asiassa 95 minuuttia.
Mainitsemallani minuutilla nimittäin seminaarin osallistujat näkivät ikimuistoisen maalin. Liegen turkkilaismaalivahti nousi keskialueen vapaapotkussa Alkmaarin maalille, nousi omiin korkeuksiinsa ja puski pallon terävästi etuyläkulmaan. Harvinaisella maalilla Liege nappasi paikan Eurooppa Liigasta.
Terveisin,
Juha Malinen
päävalmentaja
AC Oulu
Kirjoittanut AC Oulu, 12.12.2009 20:16


