Uutinen Edustus

AC Oulu ja Iiro Vandell ovat solmineet yhden vuoden mittaisen pelaajasopimuksen. Sopimus pitää sisällään myös option kaudesta 2016. Laitapuolustajan tontilla viihtyvä Vandell siirtyy laivastonsiniseen joukkueeseen Oulun Palloseuran riveistä.

27-vuotias Tervareiden kasvatti on edustanut edelliset kuusi pelikautta Oulun Palloseuraa sekä Ykkösessä, että Kakkosessa. Vandell on pallovarma ja luotettava puolustuspään pelaaja, joka viihtyy parhaiten laitapakin tontilla.

AC Oulu odottaa Vandellista nöyrää puolustuspelaajaa, joka osaamisellaan tukee pelinavaamista ja hyökkäyspään peliä. 

– ”Ipi” on kehittynyt vuosi vuodelta tasaisesti. Hän on suurelle yleisölle ehkä tuntematon nimi, mutta hän on jo osoittanut tasonsa Ykkösessä. Liigapelit futsalin puolella ovat tuoneet hänelle pallovarmuuden lisäksi myös hyvää fyysistä pohjaa. Odotan häneltä murtautumista avauskokoonpanoon sekä erittäin tasaista ja hyvää pelikautta, AC Oulun päävalmentaja Rauno Ojanen kertoo.

– Iiro on oululainen ja nuoresta iästään huolimatta kokenut pelaaja. Hänellä on perusominaisuudet erittäin korkealla tasolla ja mahdollisuudet kehittää itseään uudessa ja vaativassa ympäristössä entisestään. Haluamme, että puolustajamme ennen kaikkea puolustavat, mutta pelitapamme mukaisesti heiltä odotetaan paljon myös eteenpäin pelaamiseen. Iiro haistaa tilanteet hyvin vastustan päädyssä ja hän onkin tehnyt paljon erikoistilannemaaleja vuosien varrella, AC Oulun manageri Timo Kalermo taustoittaa. 

Rakennustekniikan opiskelujaan päättävä Vandell tarttuu haasteeseen innolla.

– Olen kuullut seurasta paljon hyvää. Pidän aktiivisesta pelitavasta, jota AC Oulu viljelee ja koen, että tämä on minulle tällä hetkellä juuri oikea paikka pelata ja kehittyä entisestään. Joukkueen rakentaminen on hyvässä vauhdissa – uskon meidän pystyvän pelaamaan noususta Veikkausliigaan heti ensi vuonna, Vandell sanoo.

Vandellin sopimuksen myötä AC Oululla on kasassa kuusi pelaajasopimusta kaudelle 2015. Lisäksi neuvottelut usean pelaajan kanssa ovat pitkällä.

ACOTV

Yhteistyössä