AC Oulu lomatunnelmiin murskavoiton siivittämänä
(06.03.2010)
Suomen korkeimmalla sarjatasolla pelaava AC Oulu näytti lauantaina taivaan merkit Ruotsin Division 2:sessa pelaavalle Piteå IF:lle rökittämällä vieraat peräti lukemin 8 - 0. Voitokkaan matsin jälkeen AC Oulun miehistö jäi viikon mittaiselle talvilomalle.

Sekä Dominic Yobe (vas.) että Frank Jonke osuivat kahdesti AC Oulun maalijuhlissa. Arkistokuva: Tapani Pikkarainen
Suurimmat odotukset ottelun suhteen olivat latautuneet Janne Hietaseen, joka esiintyi AC Oulun paidassa ensimmäistä kertaa yli kahteen vuoteen. Eikä mies pettänyt Arina Arenalle saapuneen oululaisen futisväen odotuksia, vaikka huippukuntoon hänellä onkin vielä matkaa.
Ruotsalaisia vastaan pelatussa ottelussa topparin tontilla luutinut Hietanen pääsi heti myös maalin makuun aloittaen lauantai-iltapäivän maalijuhlat. Kun ottelua oli pelattu kuusi minuuttia, Ruotsin neljänneksi korkeimmalla sarjatasolla pelaavan Piteån puolustus sähläsi purkujen kanssa pahemman kerran. Erikoistilanteessa ylös jäänyt Antti Pehkonen kiitti ja kumarsi pudottaen päällään pallon Hietaselle, jolla ei ollut vaikeuksia nostaa palloa tyylikkäästi yli Piteå IF:n maalivahdin.
Juuri Pehkosen parina keskuspuolustuksessa pelannut Hietanen ei päässyt tällä kertaa näyttämään parasta pakkiosaamistaan, koska vastustajan hyökkäykset olivat muutamaa vaarallista vastaiskua lukuunottamatta todella vähissä.
- Hyviä jätkiä siellä on puolustuksessa vieressä. Tietenkään pelinä tämä ei ollut hirveän kovavauhtinen, mutta itseäni se nyt ei haitannut, koska on vähän etureittä kiristellyt, Hietanen sanoi.
Hietasta ei nähtykään enää toisella jaksolla pelikentän puolella, mutta noin viikon verran AC Oulun mukana harjoitellut 31-vuotias oululainen on valmis tuleviin koitoksiin kuin lukkari sotaan.
- Pelitapamme on selkeä uudelle pelaajalle. Joukkue on pitkälti ollut yhdessä viimeiset pari vuotta. Se antaa hyvät pohjat tulevalle kaudelle.
AC Oulun päävalmentaja Juha Malisen mukaan Hietasella kestää vielä aikansa päästä mukaan joukkueeseen ja pelitapaan.
- Askel kerrallaan ja rauhallisesti pitää edetä nyt, mutta varsinkin erikoistilanteissa oli kiva huomata taas hänen osaamisensa. Se on ensimmäinen asia, jota nyt tarvitaan, Malinen kuvaili Hietasen AC Oululle tuomaa lisäarvoa.
Malisen mukaan harjoitusvastustajaksi alun perin kaavailtu Luleå IF olisi saattanut olla astetta kovempi vastus kuin selkäsaunan siivittämänä Pohjois-Ruotsiin palannut Piteå IF. Molemmat joukkueet tosin pelaavat samalla sarjatasolla.
- Kentällä oli iso tasoero, mutta kyllä tulos kuvastaa sitäkin, että olemme ottaneet askeleita eteenpäin, Malinen myhäili muistuttaen muun muassa viime vuonna koetusta harjoituspelitappiosta Luleå IF:aa vastaan.
Varsinkin ottelun toisesta jaksosta muodostui melkoisen yksipuolinen AC Oulun maalintekoharjoitus. Vaikka Piteå oli innokas vastustaja, onnistui AC Oulu sahaamaan sujuvalla syöttöpelillään vastustajan puolustuksen kerta toisensa jälkeen hajalle ja mahdollisuuksia verkon venyttämiseen tuli liukuhihnalta.
Mistään varsinaisesta taistelumatsista ei ollut kyse. Työtä tehtiin, mutta tällä kertaa AC Oulun ei tarvinnut venyä ottelun luonteen takia yli-inhimillisiin suorituksiin.
- Meidän ei pitänyt älyttömästi puolustaa tässä ottelussa, eikä näin ollen tarvinnut sitä viimeistä viittä prosenttia fyysisesti käyttää, virkkoi Malinen.
Ottelussa nähtiin rangaistuspotkukin, kun nuoren Veini Rikkisen keskitys napsahti Piteå IF:n puolustajan käteen 87. minuutilla. Pallon taakse asettunut Frank Jonke ei turhia kursaillut, vaan iski pallon varmasti vasempaan alanurkkaan onnistuen ottelussa jo toistamiseen.
Hienojen suorituksien ohella nähtiin myös hölmöilyjä. Kaksi maalia iskenyt Donewell Yobe onnistui lopuksi lentämään ulos kentältä suoran punaisennkortin siivittämänä 84. minuutilla miehen rapattua rumasti Piteån pelaajaa.
Leveän voiton myötä AC Oulu vetäytyi hyvällä mielellä reilun viikon mittaiselle lomalle. Seuraava ottelu on ohjelmassa 20. maaliskuuta, jolloin Vaasan Palloseura isännöi oululaisia Liigacupissa.
AC Oulu - Piteå IF 8 - 0 (2 - 0)
6min. 1 - 0 Janne Hietanen
34min. 2 - 0 Donewell Yobe
52min. 3 - 0 Joonas Pennanen
57min. 4 - 0 Frank Jonke
81min. 5 - 0 Dominic Yobe
83min. 6 - 0 Donewell Yobe
84min. AC Oulu Donewell Yobe ulosajo
87min. 7 - 0 Frank Jonke rp.
89min. 8 - 0 Dominic Yobe
AC Oulun kokoonpano
Jani Luukkonen (46min. Dennys Rodrigues)
Niko Kukka
Antti Pehkonen
Janne Hietanen (46min. Tommi Kauppinen)
Jarkko Hurme
Dominic Yobe
Mika Nurmela
Donewell Yobe
Juuso Majava (46min. Juha Majava)
Frank Jonke (61min. Veini Rikkinen)
Joonas Pennanen (53min. Juuso Majava, 77min. Frank Jonke)
(Toimitus, Olli Kohonen)
Kirjoittanut AC Oulu, 6.3.2010 18:05


