Raportti Edustus

AC Oulu ja Oulun Luistinseura pelasivat tapahtumarikkaan harjoitusottelun, joka päättyi lopulta AC Oulun 3-1-voittoon. AC Oulun maalit merkittiin kahdesti osuneen Tuure Siiran sekä testihyökkääjä Morten Gerster Peipisen nimiin. OLS:n kavennuksesta vastasi Aleksi Autti.

AC Oulu aloitti ottelun todella räväkästi – pelikello ei ollut ehtinyt vanheta edes yhtä minuuttia, kun kotijoukkue oli ehtinyt työllistää OLS-maalivahti Pasi Hilliä jo kahdella hyvällä torjunnalla. Salama-alun jälkeen tilanne hieman tasoittui, mutta AC Oulu vastasi myös seuraavasta tilanteesta, kun yhdeksän minuutin kohdalla tanskalais-suomalainen testipelaaja Morten Gerster Peipinen pääsi yrittämään puskuvoimaansa Dritan Stafsulan keskityksestä – pallo painui kuitenkin ohi maalin. Vain kolme minuuttia edellisesti, oli Peipinen jälleen paikassa – Anselmi Nurmelan esityöstä lähtenyt vasemman jalan laukaus otti kuitekin hieman kierrettä painaen pallon niukasti ohi maalin.

OLS saa ensimmäisen loistopaikkansa 22. minuutin kohdalla, kun vahvasti pelannut OLS-kapteeni Rasmus Karjalainen riistää pallon Henry Mäkäräiseltä lähes alimpana miehenä. AC Oulun puolustuslinja ehtii kuitenkin sen verran hätiin, että laukaus painuu lopulta niukasti ohi maalin. Kun takana on 28. minuuttia on Peipinen jälleen pahan teossa – tällä kertaa pusku pysähtyy ylärimaan ”kaksoisveli” Joonas Sohlon keskityksestä. Vain kaksi minuuttia ja AC Oulu siirtyy ottelussa johtoon. Komean pitkän hyökkäyksen päätteeksi laitahyökkääjänä pelannut Tuure Siira pelataan nokitusten Hillin kanssa ja yleensä keskikentällä pelaava terrieri tykittää pallon maaliin. Ratkaisevan syötön tarjoili Mika Nurmela.

Heti perään, kaksi minuuttia edellisestä, lisää laivastonsiniset johtoaan – OLS-toppari Teemu Lukkarin huonosta avauksesta pallo ajautuu Nurmelan jalkaan – hän siirtää pallon Peipiselle, joka onnistuu viimein maalinteossa. Kova laukaus kuudentoista-alueen rajalta ei jättänyt kysymysmerkkejä. 34. minuutilla AC Oulun entinen kapteeni, nykyisin OLS:a edustava Antti Pehkonen nappaa toisen varoituksen ja tulee näin ollen ulosajetuksi. Harjoitusottelun nimissä joukkueet sopivat, että OLS voi lisätä kentälle uuden pelaajan. Näin ollen jatkettiin kaikesta huolimatta tasamiehityksellä.

Pehkosen poistuttua pukusuojaan, sai OLS hyvän pelillisen jakson. Keltapaitaiset ovat kahdesti lähellä maalintekoa, kun Karjalainen riistää pallon toistamiseen Mäkäräiseltä vastaavassa tilanteessa. Toisen harhasyötön kautta lähteneen tilanteen tarjoilee Pekka Räisänen. AC Oulun maalivahti Tommi Lindholm yhdessä puolustuksen kanssa hoitavat tilanteet. Näin ollen tauolle siirryttiin AC Oulu 2-0-johdossa.


Joonas Sohlolla oli ottelussa hyvä meininki – maali jäi kuitenkin syntymättä tästä huippupaikasta huolimatta (Kuva: Jouko Kylmäoja)

Myös toinen jakso alkoi AC Oululta vahvasti – Heti avausminuutilla Nurmelan isäpoika-duo järjestelee elämää enemmän nähneelle paikan, mutta konkarin nosto huipputontilta painuu yli maalin. Vain muutama minuutti tästä, saa OLS jälleen paikan AC Oulun pallonmenetyksestä. Tällä kertaa toppariosaston poissaolojen vuoksi oudolla pelipaikalla pelannut Roope Blomberg tarjoili huonon syötön, mutta Luistinseuran viimeistely ei onnistunut. Kun kaveri ei osu, iskee AC Oulu – Tuure Siira paukuttaa pallon etukulmasta maalin kattoon, kun 49. minuuttia on pelattuna. Syötön osumaan antoi Anselmi Nurmela.

3-0-tilanteen jälkeen kotijoukkue nosti hieman jalkaa kaasulta, vaikka ei pitäisi. Ottelu tasoittui jälleen ja molemmat joukkueet rakentelivat hyökkäyksiä ilman suurempia tekopaikkoja. 60. minuutilla nähdään päivän hauskin suoritus – Sohlo riistää pallon komeasti maalivahti Hillin jalasta, mutta onnistuu ampumaan pelivälineen taivaan tuuliin pallon pomppiessa tyhjän maalin edessä. Tämän jälkeen molemmat joukkueet suorittavat paljon pelaajavaihtoja, joka sotkee omalta osaltaa hieman rytmiä. Maalipaikkoja siunaantuu AC Oulusta M. Nurmelalle, Peipiselle ja Räisäselle, mutta lisäosumia ei nähty.

OLS tekee kavennusosumansa 79. minuutin kohdalla, kun Aleksi Autti esittää upean kaukolaukauksen, joka painuu maalin yläkulmaan. Lopussa unelmapaikka tulee vielä Stafsulalle, mutta OLS-puolustaja torjuu tuli volleyn vatsallaan kulmapotkuksi. Näin ollen ottelu vihelletään päättyneeksi AC Oulu 3-1-voittoon.

– Kauden otteluista paras. Teimme maaleja, joita olemme harjoitelleet ja niitä on ilo nähdä. Loppua kohti hieman kurinalaisuus rupesi rakoilemaan, jota ei saisi tapahtua. Olen tyytyväinen moneen asiaan, mutta muutama asia jäi myös harmittamaan. Tästä on hyvä taas jatkaa, AC Oulun päävalmentaja Rauno Ojanen kertoo.