AC Oulu
AC Oulu on vuonna 2002 perustettu oululaisen jalkapallon edustusseura, joka pelaa kaudella 2012 jalkapallon miesten Ykkösessä. Tavoitteena on nousu takaisin Veikkausliigaan kaudelle 2013.
AC Oulun perustajaseurat OLS ry, OPS ry, OTP ry ja Tervarit ry yhdistivät voimansa ja perustivat yhteisen seuran ja edustusjoukkueen vuonna 2002. Tavoitteena on palauttaa oululainen jalkapallo vakituisesti takaisin ylimmälle sarjatasolle.
Kausi 2007 oli oululaisessa jalkapallossa historiallinen sarjakausi. Suomalaisen jalkapallon miesten ylin sarjataso palasi kaupunkiin 13 vuoden tauon jälkeen. Valitettavasti aika ei ollut vielä kypsä pysyvälle liigataipaleelle ja AC Oulu joutui hakemaan uutta vauhtia Ykkösestä.
Heti ensimmäisellä liigakaudella AC Oulu tavoitteli menestystä. Kausi lähtikin hyvin liikkeelle, mutta loppujen lopuksi seura joutui tyytymään putoamiseen. Oulun seutu kuitenkin ansaitsee myös jalkapallossa ylimmän kotimaisen sarjatason ja AC Oulu onnistui nousemaan takaisin liigaan Ykkösen voittajana kauden 2009 päätteeksi.
Korkeatasoisen urheilusuorituksen lisäksi AC Oulu haluaa tarjota elämyksellisen, viihtyisän ja turvallisen urheilutapahtuman.
Seuran tahtotila on kehittää tulevaisuudessa oululaisia pelaajia, jotta näkisimme oman seudun kasvatteja ja Janne Hietasen kaltaisia lahjakkuuksia seuran pelipaidassa enemmän. AC Oulu haluaa nyt rakentaa seuraa jokaisella osa-alueella yhä ammattimaisempaan suuntaan.
Uusi nousu tullaan tekemään pitkäjänteisellä, järkevällä ja maltillisella työllä. Ja ennen kaikkea yhä enemmän oululaisin voimin.
Menestys vaatii yhteisen tahtotilan, kunnianhimoisesti toimivan seuran, intohimoisesti pelaavan joukkueen ja sitä heikkoinakin hetkinä rakastavan yleisön.
Ole mukana rakentamassa AC Oulun uutta nousua ja oululaista jalkapalloa menestykseen!



