(06.11.2009)

"Odotan kovvaa jalakapallobuumia Ouluun", toteaa Meriläinen. Kuva: Tapani Pikkarainen

Ihan ensi töikseni haluan kiittää kaikkia mukana olleita ja otteita sivusta seuranneita menneestä, menestyksekkäästä kaudesta 2009! Tuntui etuoikeutetulta saada olla mukana!

Sitten rehellisesti asiaan:

Ennen kauden alkua moni kuvitteli minut lähinnä vaihtomieheksi ja vaihtoehdoksi topparin tontille, keskikentän pohjalle ja uhkarohkeimmat jopa laitapuolustajaksi. Pitkä talvi kului, harjoituksia ja harjoitusotteluita tuli ja meni ja yhä näytti samalta: Olen vaihtopelaaja.

Itse en tietenkään tilanteeseen ollut tyytyväinen. Lopulta kauden ensimmäinen peli vieraissa Fc Hämeenlinnaa vastaan oli tosiasia ja tuurinkin vahvalla avustuksella olin aloituskokoonpanossa. Tiesin, että minun tulee onnistua hyvin. Ottelu sujuikin sen verran mallikkaasti, että sain jatkaa myös seuraavassa ottelussa.

Kausi eteni ja huomasin nimeni (Juho, Juha, Jani tai Äffä, riippuen valmentajan muistin tilasta) ilmestyvän taululle yhä useammin. Lopulta kauden aikana pelasin 24:ssä ottelussa 26:sta mahdollisesta, joka on hyvä ja monelle yllätävä määrä. Kauteen mahtui hyviä otteluita, mutta myös huonompia. Tunsin kuitenkin valmentajan ja kanssapelaajien luottamuksen, enkä pelännyt virheitä ja se ruokki itseluottamusta.

Mitä haluan sanoa on se, että joskus ero vaihtopelaajan ja runkopelaajan välillä on hyvin hyvin pieni. Jos jokin pienikin yksityiskohta olisi kohdallani mennyt toisin, olisi ollut mahdollista, että olisin pelannut koko kauden vain "jämäminuutteja". Kannaltani onneksi näin ei käynyt ja oli suuri kunnia päästä pelaamaan äärettömän hienossa joukkueessa, hienojen pelaajien kanssa ja kokea kaikki ylä- ja alamäet yhdessä. Niitä molempiahan kausi tarjosi.

Pettymyksiä, hämmennystä, riemua ja ylpeyttä

Suurimpana pettymyksenä oli kauden viimeinen ottelu, jonka jouduin jättämään väliin kuumeilun vuoksi. Onneksi nousu Veikkausliigaan oli varmistunut jo aiemmin samalla viikolla.

Kun nousu Veikkausliigaan hieman yllättäen varmistui maanantaina 12.10., oloni oli hämmennyksen, riemun ja ylpeyden sekoitus. Hämmennys ja riemu saavutuksesta ja ylpeys joukkueesta sekä saavutuksesta. Olin mukana myös edellisessä nousussa vuonna 2006, mutta tunne oli tyystin eri luokkaa, koska silloin en pelannut kuin kahdessa Ykkösen ottelussa.

Pienen juhlimisen ja levon jälkeen täytyi kuitenkin alkaa suunnittelemaan ja miettimään jo tulevaisuutta. Seura ilmoitti jo ennen kauden päättymistä haluavansa jatkaa sopimustani myös ensi kaudella. Minä ilmaisin myös mielenkiintoni jatkaa AC Oulussa.

"Olen valmis kiristyvään kilpailuun"

Pelaajan täytyy tietenkin ottaa tarkasteluun ja huomioon oma ura ja sen kehittäminen. Olen 21-vuotias jalkapalloilija ja olen pelannut viimeiset viisi vuotta miesten sarjoissa Kakkosessa ja Ykkösessä ansaiten sekä vakiinnuttaen pelipaikkani askel kerrallaan. Koin, että minun tulee ottaa seuraavaksi haasteeksi Veikkausliiga ja siellä pärjääminen.

Mikään ei tapahdu itsestään ja ilman kovaa työtä, mutta olen valmis kiristyvään kilpailuun pelipaikoista kovemmassa sarjassa. Esimerkiksi Ykköseen jääminen olisi ollut "turvallisempi" vaihtoehto, mutta edetäkseen on oltava aina hieman jäljessä.

Tietysti valintani taustalla jatkaa AC Oulussa on myös viiden vuoden historia seurassa ja 21 vuoden historia kaupungissa, jonka johdosta tunnesiteitä on syntynyt itse seuran lisäksi myös sen kannattajiin, oululaiseen jalkapallokulttuuriin ylipäätänsä ja tietysti kauniiseen Oulun kaupunkiin.

Tulevalta kaudelta odotan henkilökohtaisella tasolla kehittymisen jatkumista ja yleisellä tasolla "hyvvää jalakkista pellaavaa AC Oulua ja kovvaa jalakapallobuumia Ouluun."

Valoa pimeisiin alkutalveniltoihin toivoo,
Juho "Äffä" Meriläinen